6.2.2026 09:02 Helsinki Seagulls on solminut jatkosopimukset päävalmentaja Timo Saukkolan ja valmentaja Kimmo Kujansivun kanssa.

Kulunut kausi on ollut Timo Saukkolalle ensimmäinen päävalmentajana Korisliigassa. Kuva: Samira Lee
- Hienoa jatkaa meneillään olevaa työtä Helsinki Seagullsissa. Työnteko osaavien ihmisten ympäröimänä on sekä inspiroivaa, että kehittävää. Seagullsin uuden aikakauden rakentaminen on vielä alkutekijöissään ja teemme jatkossakin töitä helsinkiläisen huippukoriksen eteen ja pyrimme tarjoamaan elämyksiä korisfaneille, Päävalmentaja Timo Saukkola kommentoi seuran tiedotteessa.
Seagulls on parhaillaan ylemmässä jatkosarjassa taistelemassa pudotuspelien ensimmäisen kierroksen kotiedusta.
- Kuluva kausi on kesken ja vaikka olemme seuran virallisen tavoitteen, eli pudotuspelipaikan saavuttaneet hyvissä ajoin, tiedämme pystyvämme haastamaan minkä joukkueen tahansa. Teemme töitä sen eteen, että olemme potentiaalimme huipulla kauden loppuvaiheessa ja toivottavasti mahdollisimman moni tulee paikan päälle kannustamaan, Saukkola jatkaa.
Kataja Basket kohosi jälleen alemman jatkosarjan kärkeen kaatamalla Kobrat. Se oli hyvä uutinen myös Kouvoille, joka kilpailee Kobria vastaan panoksena Korisliigassa pysyminen. Kouvot on oman Lahti-voittonsa ansiosta nyt neljä voittoa Kobrien edellä, kun ottelukierroksia on jäljellä neljä, mutta joukkueiden keskinäinen etu on toistaiseksi Kobrilla.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Tampereen Pyrintö otti merkittävän voiton, jolla se lunasti itselleen takaisin lohkon kärkipaikan. Ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kävi onnistuneella vierasreissulla.
Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.
Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.
Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.
Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.
Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.
Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.
Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.
Lahti Basketball onnistui kaatamaan Kataja Basketin jo toisen kerran peräkkäin ja uhkaa alemman jatkosarjan kärkikaksikkoa. Ylälohkon kärkikamppailussa puolestaan voiton vei Salon Vilpas.