Salin uuden haasteen edessä – Maxhunilla debyyttikausi ammattilaisena

21.9.2019 13:34 Espanjassa aiemmin Gran Canariassa sekä Malagassa pelannut Sasu Salin vaihtoi kesällä maisemaa, kun hän teki kaksivuotisen sopimuksen teneriffalaisen CB Canariasin kanssa. Edon Maxhuni sen sijaan jätti kahden vuoden jälkeen yliopiston taakseen ja aloittaa ammattilaisuransa Gran Canarian organisaatiossa.

Sasu Salin siirtyi täksi kaudeksi Teneriffan joukkueeseen. (Kuva: Ville Vuorinen)

Salinin, 28, sopimus Malagan kanssa päättyi kesällä, ja vaikka hänelle tarjottiin jatkosopimusta, päätti hän lähteä hakemaan uusi merellisiä tuulia Teneriffalta.

- Malagan kanssa sopimusneuvottelut menivät vähän vaikeaksi emmekä päätyneet sopimukseen. Sitten siinä oli Teneriffa ja myös Gran Canaria kyseli tulisinko takaisin ja joitain muitakin. Teneriffa kuitenkin todella halusi minut joukkueeseen ja vaaka kääntyi heille, Salin avaa siirtonsa taustoja.

Salinin mukaan hän ei kuitenkaan pelkästään tee seuravalintojaan sen perusteella, missä aurinko paistaa, meri on lähellä ja ilma on lämmin läpi vuoden.

- Onhan se plussaa, mutta ei se mikään päätekijä ole sopimusta tehdessä, Salin naureskelee.

- Las Palmasissa ja Malagassa on käynyt hyvin suomalaisia katsomassa pelejä, ja toivottavasti heitä näkyy myös Teneriffan peleissä, Salin heittää suomalaiskannattajille haasteen.

Sasu Salin viihtyy Espanjan auringossa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Teneriffalle viime kausi Espanjassa oli pettymys, sillä joukkue jäi pudotuspelien ulkopuolelle. Täksi kaudeksi joukkue on panostanut paljon ja yrittää nousta haastamaan kärkipään isompia seuroja.

- Joukkue on vaihtunut lähes kokonaan viime kaudesta. Seuralla on kunnianhimoiset tavoitteet ja se haluaa parantaa viime kaudesta ja päästä sinne kärkitaisteluun mukaan. Sitä silmällä pitäen joukkueeseen on tuotu myös sellaisia pelaajia, jotka voivat tuon tavoitteen täyttää.

Vaikka Teneriffan kausi Espanjassa oli viime kaudella pienoinen pettymys, niin eurokentillä tuli menestystä. Se raivasi tiensä Mestarien liigassa aina finaaliin saakka, mutta taipui Virtus Bolognalle. Aiemmin Euroliigassa ja EuroCupissa pelannut Salin pääsee ensimmäistä kertaa urallaan kokemaan Mestarien liigan tunnelman.

- Se on minulle taas uusi tuttavuus. Olen tietenkin seurannut sitä aiemmin, mutten ole Mestarien liigassa ennen pelannut. Teneriffa on ollut aiempina vuosina mukana siellä kärkikahinoissa ja toivottavasti myös nyt. Tiukkoja pelejä on varmasti taas luvassa ja kansainvälisissä peleissä pelataan aina kovaa. Lisäksi pääsee pelaamaan kahdesti viikossa, niin ei tarvitse treenata niin paljoa.

"Malmin roskisdyykkari" tunnetaan terrierimäisenä puolustajana ja tarkkana kolmen pisteen heittäjänä. Tuo rooli ei tule muuttumaan myös Teneriffalla.

- Ei sitä tällä iällä rooli enää hirveästi muutu. Autan puolustuksessa ja heitän kolmosia. Tietenkin yritän kehittyä joka vuosi jokaisella osa-alueella.

- Olen saanut paljon vastuuta ja valmentajalta on tullut luottoa. Hän halusi minut tänne tuomaan kokemusta joukkueeseen. Nyt olen veteraanipelaaja enkä ole niin nuori enää, Salin heittää pilke silmäkulmassa.

Teneriffan aloittaa kautensa keskiviikkona 25.9. kohtaamalla Bilbaon.

Maxhuni innolla debyyttikauteensa ammattilaisena

Edon Maxhuni, 21, ottaa ensimmäisen askeleen ammattilaisurallaan kahden USA:n yliopistossa vietetyn kauden jälkeen. Maxhuni teki kesällä 1+1-vuotisen sopimuksen Gran Canarian kanssa. Hän harjoittelee myös edustusjoukkueen mukana, mutta hakee ainakin alkuun pelituntumaa seuran reservijoukkueessa, joka pelaa Espanjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla LEB Platassa.

Maxhuni pelasi kaksi edelliskautta Long Beach Staten yliopistossa, mutta päätti kesällä palata vanhalle mantereelle luomaan ammattilaisuraa.

- Minulla oli yliopistossa vähän vaikeat kaksi vuotta. Halusin viedä peliäni eteenpäin ja oman kehitykseni kannalta ajattelin Euroopan olevan minulle sopivampi paikka. Maajoukkuepelien myötä olen huomannut, että eurooppalainen koripallo sopii minulle paremmin, Maxhuni kertoo Eurooppaan paluun syistä.

Edon Maxhuni aloittaa ensimmäisen kautensa ammattilaisena. (Kuva: Ville Vuorinen)

Aika ammattilaisena on alkanut taitavan takamiehen mukaan hyvin.

- Onhan tämä vähän erilaista. Tämä on hieno kaupunki ja seura on tosi ammattimainen. Kaikki on hoidettu ihan tiptop ja voi vain keskittyä koripalloon. Ei ole mitään valittamista ja olen intoa täynnä.

Maxhuni aloittaa Gran Canarian reservijoukkueen mukana, mutta harjoittelee myös edustusjoukkueen kanssa. Kunnianhimoinen nuorukainen ei aio kuitenkaan jämähtää pelkästään reservijoukkueeseen.

- Harjoittelin koko kesän edustusjoukkueen mukana, mutta nyt lähempänä kautta olen harjoitellut myös reservijoukkueen kanssa. Jos edustuksessa tulee loukkaantumisia tai pelit menevät muuten hyvin, niin olen valmiina kokeilemaan myös isompia vesiä.

Gran Canarian reservijoukkue pelaa tulevalla kaudella Espanjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla LEB Platassa. Maxhunilla ei ole vielä ensikäden kokemusta sarjasta, mutta on nähnyt peleistä videoita.

- Joukkueissa on pari amerikkalaispelaajaa, sitten siellä on kokeneita entisiä ACB-pelaajia sekä nuoria pelaajia muun muassa Espanjan nuorten maajoukkueista. Hyvätasoinen sarja on varmasti kyseessä ja kohtahan sitä pääsee sitten testaamaan.

Maxhunille on povattu iso rooli joukkueessa ja hän toivoo pystyvänsä vastaamaan huutoon sekä siivittämään oma pelinsä uudelle tasolle.

- Haluan viedä omaa peliäni eteenpäin ja auttaa joukkuetta voittamaan. Jos pystyn pelaamaan alusta loppuun hyvällä tasolla, niin olen tyytyväinen. Minulla on iso rooli avauspointtina ja pääsen pelaamaan isoja minuutteja. En voi kuitenkaan vain tuudittautua siihen, vaan ne minuutit pitää pystyä treeneissä aina ansaitsemaan.

LEB Plata starttaa lauantaina 21.9., kun Gran Canaria kohtaa Real Murcian.

 
20.6.2024 11:04 Susijengi

Perttu Blomgren: ”Jugoslavia-tyylin koris sopii mulle”

Salon Vilppaassa kevään 2021 Suomen mestaruuden voittanut ja sittemmin Korisliigan kehittyneimpänä pelaajana sekä vuoden puolustuspelaajana palkittu Perttu Blomgren, 22, otti ison askeleen eteenpäin urallaan Slovenian hopeajoukkue Helios Domzalessa. Ensivaikutelma vanhan Jugoslavian alueen koripallosta maistui lapualaislähtöiselle Pertulle.

19.6.2024 10:55 Susijengi

Severi Kaukiainen: ”Kausi toi ennen kaikkea henkistä kasvua”

Kotkan Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 26, on kotoisen Korisliigan mittapuulla maan ehdottomia eturivin pelaajia. Vietettyään päättyneen seurajoukkuekauden Slovakian Patrioti Levicessä ja Viron mestari BC Kalev/Cramossa Kaukiainen uskoo ottaneensa pelaajana seuraavan askeleen ylöspäin. Tällä kertaa kehitys oli ennen kaikkea henkistä.

26.4.2024 09:24 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin jahtaa Mestarien liigan voittoa – ”Meillä on kaikki mahdollisuudet”

Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

Näytä lisää vastaavia