8.7.2015 Suomen pyörätuolimaajoukkue aloitti Lissabonin C-divisioonan EM-kilpailut kahdella voitolla Serbiasta (69-40) sekä niukasti isäntämaa Portugalista lukemin 49-47.

Ensimmäisenä kisapäivänä Suomen parhaimmistoon kuului Jarmo Leppänen. Kuva: OmaDesign.fi.
Suomi oli alusta lähtien Serbiaa terävämpi ja vei ottelun selvästi nimiinsä. Ottelun onnistujiin kuului erityisesti Leo-Pekka Tähti 18 pisteellään ja Jarmo Leppänen 17 pisteellään. Ensimmäisen kansainvälisen tason pelinsä pelannut Tero Hovatov kirjautti tilileen 14 pistettä.
- Hieno voitto. Pelasimme loistavasti joukkueena. Kirjautimme tilastoihin 21 koriin johtanutta syöttöä. Lisäksi joukkueen nuosiso-osasto pelasi ennakkoluulottomasti Tero Hovatovin johdolla, kertoi joukkueen tyytyväinen päävalmentaja Kari Kämppi.
Päivän toisesta ottelusta kehkeytyi tasaväkinen ja kiihkeä kamppailu. Portugali tuli otteluun selvästi sisuuntuneena edellispäivän tappiosta Bosnia-Herzegovinalle. Tämä ei kuitenkaan Suomea hätkäyttänyt. Suomi taisteli läpi koko ottelun ja oli lopussa vahvempi vieden pelin nimiinsä lukemin viime hetken kylmäpäisyyden johdolla.
Pisteitä ottelussa tehtailivat Jarmo Leppänen (20 pistettä), Leo-Pekka Tähti (12) ja Jussi Juntunen (8).
- Huikean taistelun kautta iso voitto. Vaikeilla hetkillä joukkueen konkari-osasto astui esiin ja otti vastuuta, Kämppi myhäili.
Suomi kohtaa seuraavaksi Kreikan Suomen aikaa keskiviikkona klo 20.00.
Suomen pyörätuolikoripallomaajoukkue ParaSudet aloittaa toden teolla valmistautumisen syyskuussa pelattaviin EM-kisoihin, kun joukkue haastaa tänään alkavassa Nordic Cupissa Norjan, Tanskan ja Ruotsin.
Suomen pyörätuolikoripallomaajoukkue Parasudet valmistautuu syyskuussa pelattaviin EM-kisoihin. Valmennustiimiin kuuluu vuosia Euroopassa ammattilaisena pelannut EM-pronssimitalisti ja kolminkertainen Suomen mestari Juha Luukkonen, jonka valmennusfilosofia korostaa joukkuehenkeä ja pelaajien oma-aloitteisuutta.
Suomen pyörätuolikoripallomaajoukkue taisteli itselleen muutaman vuoden arvokisatauon jälkeen EM-kisojen C-divisioonan pronssimitalin. Pronssiottelussa Suomi kukisti Irlannin niukasti 61-58 ja pääsi juhlimaan mitaleja.
Suomen pyörätuolimaajoukkue kukisti kutkuttavassa taistelussa Irlannin lukemin 56-58 ja eteni välieriin, jossa vastaan asettuu C-divisioonan EM-kisojen isäntämaa Portugali. Voitolla Portugalista Suomi etenisi myös finaalin lisäksi B-divisioonaan.
Firenzen historiallinen kaupunki on tullut tutuksi suomalaiselle pyörätuolikoripalloilija Sini Paukkerille. Italiassa, jossa lajin taso on maailman huippua, päivät rytmittyvät kovan treenin, opintojen ja kulttuuristen sopeutumisten ympärille.
Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueiden tulevat karsintaottelut järjestetään WWF:n One Planet -kestävyyskriteeristön mukaisesti. Vastuullisuustyö on osa Koripalloliiton strategiaa ja kriteeristö tukee sen käytännön toteutusta urheilutapahtumien tuotannossa.
Susijengin EM-kisat huipentuivat pronssiotteluun Riikassa, jossa Kreikka juhli pronssimitalia loppulukemin 92-89 (48-34). Kreikka ehti johtaa ottelua jo 17 pistettä päätösneljänneksellä, mutta Susijengi nousi sisukkaasti vielä heittämään voitosta aivan loppumetreillä.
Sitkeä Susijengi pisti hanttiin hallitsevalle maailmanmestarille Saksalle EM-kisojen välierissä, mutta lopulta Saksa vei voiton 98-86 (61-47). Tappio tarkoittaa Saksan enenemistä loppuotteluihin, kun taas Suomen EM-kisat huipentuvat pronssiotteluun sunnuntaina.
EM-kisojen Round of 16 -vaiheessa Riiassa Susijengi toteutti yhden kaikkien aikojen isoimmista yllätyksistä EM-koripallohistoriassa, kun olympiapronssi- ja MM-hopeamitalisti Serbia kaatui 86-92 (48-44). Susijengi eteni täten EM-puolivälieriin.
Pyörätuolikoripallon C-divisioonan EM-kisat pelataan 7.–12. syyskuuta Samokovissa, Bulgariassa. Panokset ovat kovat: turnauksen kaksi parasta joukkuetta nousee ensi kaudeksi B-divisioonaan. Suomen joukkue lähtee kisoihin uudistuneena, valmistautuneena ja kirkas tavoite mielessään.