Kapteeni Roosa Kosonen jatkaa Catzissa

16.7.2020 17:46 Catz on kiinnittänyt tulevan kauden joukkueensa ensimmäisen pelaajan, kun seuran junioripolun läpikäynyt ja viime kaudella joukkueen kapteenina toiminut Roosa Kosonen on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

2000-syntynyt Kosonen on pelannut naisten Korisliigassa jo neljä kautta ja 123 ottelua. Viime kausi oli tilastojen valossa Kososen uran paras: Kososen ottelukohtaiset tilastot olivat 10,7 pistettä ja 6,6 levypalloa.

- Olen tietysti iloinen sopimuksesta ja odotan innolla ensi kautta, Roosa kommentoi. Sain tosiaan opiskelupaikan Lappeenrannan ulkopuolelta, minkä vuoksi matkustustunteja tulee kertymään varmasti enemmän kuin edellisillä kausilla. Uskon ja luotan kuitenkin, että koulun ja koriksen yhdistäminen saadaan onnistumaan hyvin, Kosonen sanoo Catzin tiedotteessa.

Kososen palkintokaapista löytyy kaksi hopeista ja pronssinen mitali naisten Korisliigasta. Keväällä 2018 Kosonen palkittiin naisten Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi. 183-senttinen Kosonen on edustanut Suomea nuorten maaotteluissa 42 kertaa.

Jatkosopimuksen tehnyt päävalmentaja Mika Haakana on tyytyväinen tuoreesta jatkosopimuksesta:

- Erittäin iso sopimus meille. Roosa pelasi tilastollisesti hienon viime kauden (10,6p/6,6lev. ja 3p heitot 39 %), mutta hänen kokonaispanoksensa kentällä on vielä paljon tilastoriviä suurempi. Pelin toteutus ja peruspelaamisen laatu on Roosalla todella korkeaa tasoa.

Henkilöt

 
5.5.2025 10:30 Naisten Korisliiga

Pyrinnön naisille tukku tärkeitä jatkosopimuksia - Ebba Pekonen uutena mukaan

Saana Kujala, Annika Aarrejoki, Niina Sedano, Peppi Tyynilä ja Kenisha Williams jatkavat punapaidoissa päävalmentaja Damon Williamsin tapaan. Uutena pelaajana Tampereelle siirtyy Ebba Pekonen.

29.4.2025 21:15 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut palasi Suomen mestariksi

Naisten Korisliigan finaalisarja sai arvoisensa päätöksen Töölön Kisahallissa. 1263 katsojaa oli todistamassa, kun PeKa vei viidennen finaalin 86-72 ja palautti mestaruuspokaalin Kotkaan.

29.4.2025 10:05 Naisten Korisliiga

Naisten Suomen mestaruus ratkeaa kutkuttavassa viidennessä finaalissa tiistaina Helsingissä

Torpan Pojat ja Peli-Karhut ratkaisevat naisten Korisliigan mestaruuden viidennessä finaalissa Töölön Kisahallissa 29. huhtikuuta klo 18:30.

28.4.2025 20:45 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut venytti ratkaisun viidenteen otteluun - mestaruus ratkeaa huomenna Helsingissä

Kotijoukkueiden vahvat otteet jatkuivat Naisten Korisliigan finaaleissa, kun Peli-Karhut oli kotonaan vahvempi 72-46. Ottelusarjan ratkaiseva viides ottelu pelataan huomenna Töölön Kisahallissa.

24.4.2025 20:26 Naisten Korisliiga

Tuukkanen johdatti ToPo:n voiton päähän mestaruudesta

ToPo vei kolmannen finaalin kotonaan 82-65. Sillä on mahdollisuus napata mestaruus maanantaina Kotkassa.

24.4.2025 15:00 Koripalloliitto

Kouvottarien valmentajille sakkorangaistukset vedonlyöntikiellon rikkomisesta

Suomen Koripalloliiton sääntö- ja kurinpitoyksikkö on määrännyt sakkorangaistukset Kouvottarien valmentajille Joonas Frimodigille ja Jussi Kukkoselle vedonlyöntikiellon rikkomisesta.

21.4.2025 20:25 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut nousi voittoon ja tasoitti finaalisarjan

Naisten Korisliigassa pelattiin toinen finaali. PeKa oli kotikentällään vahvempi 74-57 ja tasoitti otteluvoitot 1-1:een.

18.4.2025 20:35 Naisten Korisliiga

ToPo vei tiukan avausfinaalin - EBT:lle pronssimitalit

ToPo otti komennon finaaleissa, kun se kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen PeKa:n. Sarjassa jaettiin myös ensimmäiset mitalit, kun EBT kaatoi Hongan pronssiottelussa.

17.4.2025 23:09 Naisten I divisioona

Naiskoriksen superperjantai tarjoilee kolme huippuottelua

Pitkäperjantaina pelataan naisten Naisten Korisliigan ensimmäinen finaali, pronssiottelu ja naisten I-divisioonan ratkaiseva finaali.

17.4.2025 14:10 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa vastakkain finaalissa kolmatta vuotta putkeen – finaalisarja käynnistyy perjantaina

Naisten Korisliigan finaalit alkavat pitkänäperjantaina. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa. Hallitseva Suomen mestari ToPo metsästää toista mestaruuttaan, kun PeKa taas tavoittelee jo peräti yhdeksättä mestaruuttaan.

Näytä lisää vastaavia