Ilari Seppälä viihtynyt Romaniassa – ”Täällä on kiva pelata”

19.11.2021 15:24 Ilari Seppälä, 28 aloitti kolmannen vuotensa ulkomailla tehtyään sopimuksen romanialaisen Arges Pitestin kanssa. Pienen loukkaantumisen jälkeen Susijengin MM-karsintajoukkueeseen valittu Seppälä on päässyt jälleen tositoimiin.

Ilari Seppälä on toipunut loukkaantumisesta taas pelikuntoon. (Kuva: Ville Vuorinen)

Seppälä kulkee Gerald Lee Juniorin, Matti Nuutisen ja Jukka Toijalan jalanjäljissä ollen kolmas suomalaispelaaja Romanian liigassa. Hän kääntyikin tuttujen puoleen tehdessään päätöstä uudesta seurastaan.

- Siinä vaiheessa, kun Pitesti osoitti kiinnostusta, niin kysyin Matti Nuutiselta ja Jukka Toijalalta neuvoja, kun molemmat ovat olleet Romaniassa ja Matti pelasi myös Pitestissä. Molemmilta tuli positiivista palautetta sekä seurasta, sarjasta että maasta, joten pystyin turvallisin mielin tulemaan tänne.

Alun perusteella Seppälän ei ole tarvinnut katua ystäviensä suositteluja.

- Tämä on ollut positiivinen yllätys. Oli pieniä ennakkoluuloja tänne tultaessa, mutta kaikki on toiminut tosi hyvin ja kaikki on alkanut positiivisesti.

Pelikentän puolella ura Romaniassa sai vaikean alun, kun Seppälä loukkaantui kauden alla.

- Minulla oli pieni loukkaantuminen, jonka sain harjoitusottelussa. Siinä oli pieni repeämä alaraajassa, mutta oikealla hoidolla saimme sen kuntoon jopa ennakoitua nopeammin. Pikkuhiljaa alan olla täydessä kunnossa.

Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Seppälä on ehtinyt pelata kolmessa pelissä tilastoiden keskiarvoikseen 12,0 pistettä, 3,3 levypalloa ja 3,3 syöttöä. Seppälä onkin nauttinut päästessään taas pelikentälle.

- Ranskaan verrattuna täällä käydään taktiikkaa enemmän läpi ja sääntöjä on enemmän molemmissa päissä. Pelityyli sopii minulle paremmin kuin jopa Suomessa tai Ranskassa ja täällä on kiva pelata. Kärkipään 5-6 joukkuetta ovat kovia. Cluj on se isoin ja sen jälkeen tulee Oradea sekä neljä tasaista joukkuetta, johon mekin kuulumme. Kaikilla joukkueilla on kuusi ulkomaalaista ja romanialaiset ovat myös hyviä, joten sarjan taso on hyvä, kuvailee Seppälä.

Seppälä on päässyt nopeasti joukkueeseen sisään.

- Uuteen joukkueeseen menee aina hetki tutustuessa, mutta täällä oli vanha runko kasassa ja suurin osa pelasi jo viime kaudella, joten se auttaa ja nopeuttaa sopeutumista. Aika hyvin olen mielestäni päässyt systeemiin mukaan.

Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Pitestin alkukausi on ollut vahva. Joukkue on aloittanut seitsemällä voitolla ja viime ottelussa tuli kauden avaustappio Oradean ollessa niukasti parempi. Pitesti onkin kahdeksan ottelun jälkeen sarjan kärjessä.

- Tulosten perusteella on mennyt hyvin, mutta totta kai on vielä pientä hakemista, kun emme ole kokonaisella kokoonpanolla pystyneet pelaamaan. Olemme kuitenkin sarjan kärjessä ja siihen voidaan olla tyytyväisiä. Meillä on potentiaalia vielä parantaa, kunhan saamme kaikki kuntoon ja pääsemme pelaamaan yhdessä enemmän.

MM-karsinnat häämöttävät edessä

Seppälän nimi löytyi myös Susijengin MM-karsintoihin valittujen pelaajien joukosta. Suomi kohtaa torstaina 25.11. ensin Ruotsin vieraskentällä, jonka jälkeen Kroatia tulee Espooseen vierailulle sunnuntaina 28.11.

- Aina kiva, kun maajoukkuekutsu tulee postiluukusta sisään. En ole Ruotsia aikuisten maajoukkueessa kohdannut ja se on hieno mahdollisuus meille. Toivottavasti saamme Ruotsiin myös paljon kannattajiamme. Kroatia on tietenkin kova korismaa ja huippujoukkue, Seppälä katsoo kohti MM-karsintojen alkua.

Samalla Susijengi pääsee taas hienon kotiyleisönsä eteen. Kotiyleisön kannustusta tarvitaan, sillä Kroatia lukeutuu Euroopan huippumaihin.

- On mahtavaa päästä kotikentälle pelaamaan yleisön eteen ja toivottavasti on halli täynnä. Meillä Romaniassa juuri tuli rajoitukset, ettei katsojia enää pääse ja alkukaudestakin peleihin pääsi vain muutama sata. Onhan se hienoa päästä taas pelaamaan kotiyleisön eteen, hekumoi Seppälä.


Metro Areena täyttyy jälleen ulvovista susifaneista, kun Susijengi aloittaa MM-karsinnat marraskuussa. Torstaina 25.11. joukkue lähtee ryöstöretkelle länsinaapuri Ruotsiin, mutta palaa kotikentälle sunnuntaina 28.11., kun se isännöi kivikovaa Kroatiaa. Parhaat paikat kotiotteluun myydään nyt! Liput >>

Henkilöt

 
20.6.2024 11:04 Susijengi

Perttu Blomgren: ”Jugoslavia-tyylin koris sopii mulle”

Salon Vilppaassa kevään 2021 Suomen mestaruuden voittanut ja sittemmin Korisliigan kehittyneimpänä pelaajana sekä vuoden puolustuspelaajana palkittu Perttu Blomgren, 22, otti ison askeleen eteenpäin urallaan Slovenian hopeajoukkue Helios Domzalessa. Ensivaikutelma vanhan Jugoslavian alueen koripallosta maistui lapualaislähtöiselle Pertulle.

19.6.2024 10:55 Susijengi

Severi Kaukiainen: ”Kausi toi ennen kaikkea henkistä kasvua”

Kotkan Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 26, on kotoisen Korisliigan mittapuulla maan ehdottomia eturivin pelaajia. Vietettyään päättyneen seurajoukkuekauden Slovakian Patrioti Levicessä ja Viron mestari BC Kalev/Cramossa Kaukiainen uskoo ottaneensa pelaajana seuraavan askeleen ylöspäin. Tällä kertaa kehitys oli ennen kaikkea henkistä.

26.4.2024 09:24 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin jahtaa Mestarien liigan voittoa – ”Meillä on kaikki mahdollisuudet”

Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

Näytä lisää vastaavia