5.8.2019 09:40 Susijengin sunnuntai-illan maaottelussa Liettuan Klaipedassa kirmasi kentälle kokonainen tukku nuoria pelaajia, joista peräti neljä pelasi ensimmäiset minuuttinsa miesten maajoukkuetasolla. Joukkoon lukeutui viime kauden Arizona Statessa pelannut Euran Veivin kasvatti Elias Valtonen, 20, joka on ottanut maajoukkuekesästä kaiken irti.

Tuore Susijengi-apuvalmentaja Hanno Möttölä kehui sunnuntai-illan ottelun tauottua nuorta miehistöään vuolaasti ja muistutti, että vastassa oli paras joukkue, jonka yksikään sunnuntain debytanteista oli koskaan kohdannut.
Runsaassa kolmessatoista peliminuutissa kuusi pistettä upottanut ja yhden syötön jakanut Valtonen yhtyy valmentajansa arvioon.
- Ei ole koskaan aiemmin tullut sen tasoisia pelaajia vastaan kuin vaikkapa Domantas Sabonis, Mantas Kalnietis ja Jonas Maciulis. Ymmärsin heti, miksi Liettuan pelaajat pelaavat niin korkealla tasolla kuin pelaavat. He pilkkoivat muutaman kerran puolustuksemme aivan täysin ja osasivat pelata niin yksin kuin joukkueenakin, Valtonen pohdiskelee.
- Oli aika ainutlaatuinen kokemus päästä pelaamaan tuollaista joukkuetta vastaan Liettuassa täyden hallin edessä.

Jos tarkkoja ollaan, varsinaisesti Valtosta ei voi sanoa debytantiksi, sillä helmikuussa 2018 tuolloin vielä abivuottaan Mäkelänrinteen lukiossa käynyt Valtonen sai päävalmentaja Henrik Dettmannilta kutsun Susijengin MM-karsintaikkunan rinkiin.
Valtonen kuului Islanti- ja Bulgaria-otteluissa pöytäkirjaan merkittyyn kahdentoista pelaajan joukkoon, mutta tuolloin peliminuuttisaldo jäi vielä avautumatta.
- Sikäli tilanteet eivät ole samanlaisia, että silloin Susijengin ympäristö oli vielä minulle uusi enkä vielä oikein tiennyt, millä mentaliteetilla leiritykseen tulla. Tänä kesänä sain mahdollisuuden pelata universiadeissa saman valmennusstaffin alaisuudessa ja senkin jälkeen vielä pari leiriä alle, joten tilanne oli ihan erilainen, Valtonen kuvailee.
Susijengiä vuosikausia kannatelleista pelaajista viisien arvokisojen veteraanit Tuukka Kotti, Shawn Huff ja Mikko Koivisto edustivat Klaipedan ottelussa kokemusta, mutta kentällä nähtiin myös viisikko, jossa kapteeni Huff sai vierelleen Valtosen lisäksi Hannes Pöllän, Andre Gustavsonin ja Mikael Jantusen.
- Kiinnitin itsekin siihen huomiota, että nyt on kentällä mielenkiintoinen viisikko. Yritän muutenkin tarkkailla paljon Shawnin pelaamista ja ottaa erityisen tarkkaan oppia hänen kokeneen pelaajan liikkeistään, joten siinäkin mielessä otin kiitollisuudella tilanteen vastaan.
Valtonen on ollut vuosikausien ajan oman ikäluokkamaajoukkueensa (1998-2000 syntyneet) ykköstykki ja osoittanut korintekijän taitonsa myös HBA-Märskyssä miesten divarissa, mutta tulokaskausi Arizona Statessa sujui euralaiselta runsaan kolmen minuutin peliaikakeskiarvolla.
Nuori satakuntalainen onkin ottanut susikesästä kaiken mahdollisen irti ja laittanut sukkaa rullalle ensiksi haastajamaajoukkueessa ja nyt Susijengissä, missä debyyttiminuutit miesten maajoukkuetasolla toivat tullessaan useita hyviä heittoja omasta kuljetuksesta sekä maukkaan donkin liettualaispuolustuksen siimeksestä.
- Heti, kun kausi päättyi, tähtäimeni oli tässä kesässä. Vedän joka minuutin täysillä ja yritän auttaa joukkuetta niillä alueilla, missä apua tarvitaan. Jos skoraamista tarvitaan, sitten skoraan. Kaikki käy mulle, Valtonen puntaroi.
Seuraavat maaotteluminuutit ovat Valtoselle tarjolla keskiviikkona, jolloin Susijengi kohtaa hallitsevan EM- ja MM-hopeamitalisti Serbian nimimiehineen – Nemanja Bjelica, Nikola Jokic, Bogdan Bogdanovic, Milos Teodosic ja kumppanit – Zrenjaninin myöhäisillassa.
- Lähdetään uudestaan kiusaamaan vähän kokeneempia pelaajia ja otetaan kaikki irti näistä peleistä, Valtonen kuittaa.
Susijengi sai alkutalven elintärkeässä Ranska-voitossaan rutkasti apuja nuoremmalta kalustoltaan, mutta myös senioriosaston sentteri Alexander Madsen säästi parhaansa ratkaisuhetkille. Jo vuosikymmenen päivät susipaitaa kantanut Madsen, 31, kehuu vuolaasti nuorta susipolvea, mutta luottaa kokemuksensa kantavaan vielä pitkään.
Jo vuosien ajan Susijengin tulevaisuuden runkopelaajaksi uumoiltu Mustapha Amzil, 24, teki odotetun maajoukkuedebyyttinsä viime kesänä ja loisti avainroolissa joulukuussa, kun Susijengi kaatoi kotonaan Ranskan. Talven MM-karsintaikkunan alkaessa Amzil kertoo olevansa valmis mihin tahansa rooliin pitkällä matkalla kohti Qatarin MM-parketteja.
Lassi Nikkarisen ensimmäinen kausi Euroopassa ei ole ollut kaikista helpoin. Nyt Nikkarinen on löytänyt paikan, jossa häneen luotetaan.
Korisliigan kärkijoukkue Salon Vilpasta määrätietoisesti kohti pudotuspelikevättä johtava Samu Adler, 18 vuotta, on toipunut marraskuisen jalkaoperaationsa jäljiltä aikataulussa. Tänään alkavassa maajoukkueikkunassa Adler kertoo tavoitteekseen osoittaa Susijengille arvonsa ja potentiaalinsa ja kilpailla paikasta MM-karsintarotaatiossa.
Sasu Salin sai kaappiinsa uuden pokaalin, kun Estudiantes juhli Copa Españjan voittoa. Kokeneelle Susijengi-kipparille pokaalit ovat alkaneet iän myötä maistua entistä paremmalle.
Jo muutaman kesän Susijengin vakionimiin ja EM-nelonen Andre Gustavson, 26, joutui odottamaan aina joulukuulle saakka ennen kuin ovet ulkomaille avautuivat. Lopulta seuraksi tuli Belgian mahtiseura Oostende.
Mustapha Amzil, 24, vietti edelliset viisi kautta USA:n yliopistosarjassa Daytonissa ja New Mexicossa, mutta palasi takaisin vanhalle mantereelle tänä kesänä. Amzil on aloittanut ammattilaisuransa vahvasti Kosovon tuplamestari Trepcan joukkueessa.
Susijengin takamies Perttu Blomgren joutui odottelemaan lokakuun puoliväliin saakka ennen kuin uusi joukkue löytyi. Odotus kuitenkin kannatti, sillä Blomgren sai hakemansa siirryttyään Saksan hallitsevan cup-mestari Mitteldeutscherin joukkueeseen.
Tänään perjantaina MM-karsintaurakkansa aloittavasta Susijengistä ylivoimaisesti eniten kokemusta illan vastustajasta on toista kauttaan Unkarin pääsarjaa pelaavalla Ilari Seppälällä. Unkarissa kovia teholukemia taiteileva Seppälä kertoo vakuuttuneensa paikallisten pelaajien taitotasosta ja pelikovuudesta.
Elias Valtonen, 26, paistatteli kirkkaimmissa parrasvaloissa syyskuun EM-pudotuspeleissä täysonnistumisillaan Serbiaa ja Georgiaa vastaan. Ikimuistoisen EM-kisakesän jälkeen Susijengi valmistautuu pitkään MM-karsintarupeamaan ja Valtonen muistuttaa, että viime vuosien kehitysaskelista huolimatta töitä on tehtävä hartiavoimin arvokisaputken jatkamiseksi.