Danny Jansson Heidelbergin päävalmentajaksi

25.5.2024 12:53 Viimeiset neljä kautta Tigers Tübingenia Saksassa valmentanut ja kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajana palkittu Daniel Jansson, 44, komentaa tulevalla kaudella Heidelbergiä Saksan Bundesliigassa. Heidelberg säilytti paikkansa Saksan ylimmällä sarjatasolla kevään viimeisellä runkosarjakierroksella.

Danny Jansson jatkaa neljän Tübingenin vuoden jälkeen Heidelbergiin. Kuva: Tigers Tübingen.

Janssonilla oli voimassa päävalmentajasopimus tulevasta kaudesta Tübingenin kanssa, mutta Heidelbergin osoitettua kiinnostuksestaan kouvolalaislähtöistä Janssonia kohtaan osapuolet käyttivät Janssonin sopimuksessa ollutta buy out -pykälää.

- Välittömästi viimeisen ottelun jälkeen Heidelberg oli yhteydessä. Siitä alkoi reilun viikon kestänyt, hyvin intensiivinen vuoropuhelu, minkä seurauksena siirto toteutui, Jansson kiteyttää.

- Ei ollut helppo päätös lähteä Tübingenista, josta on neljän vuoden aikana tullut täysin oma projekti ja oma seura. Oikeastaan ainoa merkittävä syy lähtöön oli, että Tübingen kaipaisi uutta kolmen-neljän vuoden projektia uusilla nuorilla pelaajilla, ja juuri tällä hetkellä takki on sen verran tyhjä viime vuosina rakennetun rungon lähdettyä, etteivät ajatukset välittömästi kanna neljän vuoden päähän.

Niin Tübingen kuin Heidelbergkin kuuluivat päättyneellä Bundesliiga-runkosarjakaudella liigan häntäpäähän. Tübingen tipahti ajoittaisista mallikkaista otteistaan huolimatta takaisin Pro A:han, kun taas Heidelberg varmisti liigapaikkansa viimeisellä runkosarjakierroksella. Heidelbergiä valmensi vielä syyskaudella Joonas Iisalo, joka oli edellisellä kaudella luotsannut joukkueen Bundesliigan runkosarjassa 12. sijalle.

- Heidelbergillä on takana vaikea vuosi. Toivottavasti tämä mahdollistaisi sen, että voisimme lähteä kauteen kasaamaan joukkuetta nuorilla pelaajilla ja kasvupotentiaalilla, yksi peli kerrallaan, Jansson visioi.

- Mikäli asiat Heidelbergissä menevät nappiin, kahden vuoden jälkeen kasassa voisi olla sellainen pelaajarunko, joka mahdollistaisi tietyn määrän jatkuvuutta ja kestävää menestystä.

Janssonilla Korisliiga-taustaa, nousujohteinen vuosikymmen Saksassa

Pelaajaurallaan Korisliigassa Pussihukkia ja Porvoon Tarmoa edustanut ja Suomen juniorimaajoukkueissa 24 ottelua pelannut Jansson suoritti Suomen Koripalloliiton huippuvalmentajatutkinnon (HKVT) vuonna 2010 ja valmensi seuraavina vuosina Pussihukkien junioreita sekä Suomen juniorimaajoukkueita.

Jansson siirtyi Suomesta Saksaan vuonna 2014 Bundesliiga-joukkue Ratiopharm Ulmin akatemiajoukkueen päävalmentajaksi. Kaksi vuotta myöhemmin, 2016, Jansson palkittiin ansiostaan Saksan U19-liigan (NBBL) vuoden valmentajana joukkueen edettyä liigansa Final Fouriin.

Keväällä 2017 pelkistä nuorista saksalaispelaajista koostuva Ulmin akatemiajoukkue eteni Janssonin johdolla Saksan Pro B -liigan mestaruuteen, jolloin Jansson valittiin vuoden valmentajaksi. Vuonna 2018 Ulm eteni jälleen NBBL:n Final Fouriin. Vuotta myöhemmin, 2019, Jansson palkittiin Kurt Siebenhaar -palkinnolla merkittävästä juniorityöstä Baden-Wurttembergin alueella.

Janssonin suojatteja Ulmin akatemiajoukkueessa olivat vuosien aikana mm. David Krämer, Killian Hayes ja Marcell Pongo.

Kaudella 2019-20 Jansson toimi Bundesliigaa ja Eurocupia pelanneen Ratiopharm Ulmin miesten edustusjoukkueen apuvalmentajana. Kesällä 2020 hän siirtyi Tigers Tübingeniin, jonka hän johti kolmessa kaudessa Saksan Pro A:n kärkisijoilta Bundesliigaan. Tübingenissa Jansson valmensi mm. Elias Valtosta ja Aatu Kivimäkeä.

Henkilöt

 
28.2.2025 14:20 NCAA

Aarnisalo 8 pistettä ja 6 syöttöä penkiltä – konferenssien lopputurnaukset käynnistymässä

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa eletään mielenkiintoisia hetkiä, kun ensi viikolla käynnistyy jo konferenssien lopputurnaukset. Elina Aarnisalolla ja UCLA:lla on vahva kiinnitys Big Ten -konferenssin piikkipaikkaan.

28.2.2025 09:49 Susijengi

Jantusen Paris Basketball voittoon Euroliigan suomalaismittelössä

Euroliiga palasi viikon pituiselta EM-karsintatauolta torstai-iltana. Mikael Jantusen Paris Basketball esiintyi terävästi heti tauon jälkeen peittoamalla Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman Bayern Münchenin kotikentällään 8177 katsojan edessä 93–88 (47–38).

27.2.2025 10:20 Susijengi

Sasu Salin upotti kymmenen kolmosta Romaniassa

Susijengin helmikuun EM-karsintaikkunassa hyvässä heitossa ollut susikapteeni Sasu Salin pisti tuulemaan palattuaan Romanian liigakentille. Keskiviikkoiltana Salin upotti kymmenen kolmen pisteen koria ja keräsi 32 pistettä, kun Cluj-Napoca myllytti Steauaa pääkaupunki Bukarestissa pistein 90-116 (50-59).

26.2.2025 13:00 Suomalaiset ulkomailla

Petteri Koposella opettavainen debyyttikausi päävalmentajana – ”Ehdottomasti positiivinen kokemus”

Petteri Koponen, 36, otti ensimmäisen todellisen loikan valmennustöihin tällä kaudella, kun hän toimi Australian NBL:ssä pelaavan New Zealand Breakersin päävalmentajana. Kyseessä oli Koposen ensimmäinen päävalmentajapesti ammattilaisjoukkueen peräsimessä.

24.2.2025 12:15 Susijengi

Aatu Kivimäki: ”Pistetään pallo ja pelaajat liikkeelle”

Karkkilan koripallokaupungista ponnistavan Aatu Kivimäen, 27, edellisestä miesten maaottelusta on ehtinyt vierähtää vuosi, ja silloinkin vastassa oli Tanska. Kuluneen vuoden aikana Saksan Bundesliigan Tübingenista Slovakian mestari Patrioti Leviceen siirtynyt Kivimäki luottaa siihen, että samat reseptit, joilla Tanska peitottiin vuosi sitten Espoo Metro Areenalla, pätevät myös tänä iltana Kööpenhaminassa.

24.2.2025 11:05 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijänen kovaan tupla-tuplaan – Roosa Lehtoranta palasi kentille

Anniina Äijänen johdatti Trevison voittoon Italian Serie A2:ssa 16 pisteen ja 14 levypallon tupla-tuplalla. Saksassa Roosa Lehtoranta palasi kentälle lähes muutaman kuukauden tauon jälkeen.

22.2.2025 12:46 Susijengi

Elias Valtonen: ”Vielä tähdätään siihen yhteen ehjään 40-minuuttiseen”

Elias Valtonen, 25, on viimeisen parin vuoden aikana vakiinnuttanut asemansa paitsi Susijengin puolustuspään liimana, myös Espanjan ACB-liigassa. Vaikka Valtosen ja Susijengin suuryllätys EM-rankingin kärkijoukkue Serbiaa vastaan kuivui perjantaina kasaan viime minuuteilla, Euran Veivin kasvatti uskoo eilisen toimineen erinomaisena valmistavana harjoituksena paitsi maanantain Tanska-otteluun, myös ensi kesään.

19.2.2025 10:26 Susijengi

Ilari Seppälä 50. maaottelun kynnyksellä: ”Yritän välttää takarajojen laittamista itselleni”

Susijengin kokeneeseen osastoon kuuluva Ilari Seppälä, 31, teki susidebyyttinsä verrattain myöhäisessä iässä, mutta on 2020-luvun edetessä vakiinnuttanut paikkansa joukkueessa pelinrakentajana ja ”isojen pelien miehenä”. Viidenkymmenen pelatun A-maaottelun haamurajan kynnykselle päässyt Seppälä keskittyy tällä hetkellä mahdollisuuteen pelata terveenä ja toivoo voivansa olla joukkueen käytettävissä pitkään.

17.2.2025 10:23 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier hamuaa toista peräkkäistä mestaruutta – ”Se on tavoitteena”

Awak Kuier pääsi viime kauden päätteeksi juhlimaan Italian mestaruutta Reyer Venezian paidassa. Hän haluaa uusia tempun myös tänä vuonna.

17.2.2025 10:16 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen jälleen Viron cupin MVP – Ilari Seppälä hurjana Unkarissa

Severi Kaukiainen johdatti Kalev/Cramon Viron cupin mestariksi ja palkittiin toisena vuotena peräkkäin kilpailun MVP-pelaajaksi. Ilari Seppälä puolestaan teki kovaa jälkeä Unkarin liigassa.

Näytä lisää vastaavia