31.5.2018 11:56 Sarjanousija, kaarinalainen Ura Basket on solminut jatkosopimuksia tulevalle kaudelle. Joona Airenne jatkaa valkopunaisissa 2+1 -mallisella sopimuksella ja tarkkakätinen Eero Sahlberg vuoden mittaisella jatkosopimuksella. Juho Kailio siirtyy Ura Basketin valmennusportaaseen Kouvolan Kouvoista.
Kristian Palotien luotsaama Ura Basket solmi tärkeitä jatkosopimuksia ja saa vahvistusta valmennusportaaseen. Kuva: Ville Vuorinen
19-vuotias ja 200-senttinen Airenne on ottanut aikuisten sarjatasoilla kehitysaskeleita tasaisesti, nostaen pistekeskiarvoaan vuosi vuodelta kaudesta 2014/15 alkaen. Päättyneellä kaudella kaikkiaan 29 nuorten maaottelussa esiintynyt Airenne kirjautti keskiarvoikseen 7,6 pistettä, 2,5 levypalloa ja 1,2 syöttöä ottelua kohden, pisteiden ja syöttöjen ollessa nuoren miehen ennätyksiä aikuisten sarjoissa.
Kolmoset Airenne säkitti 47,9% tarkkuudella, irrottaen kaukolaukauksia keskimäärin 2,2 kappaletta per ottelu.
- Joonan potentiaali on ilmiselvää. Olemme saamassa seuramme taitovalmennukseen valtavasti osaamista lisää, joten olosuhteet ovat Joonalle täydelliset kehittääkseen itseään edelleen pelaajana. Matkaa hänellä on vielä Korisliiga-tason runkopelaajaksi, mutta uskon vahvasti, että satsaus Joonaan kannattaa, linjaa Ura Basketin päävalmentaja Kristian Palotie seuran tiedotteessa.
Myös toinen menneen kauden runkopelaajista jatkaa Ura Basketin riveissä Korisliigaan, kun ToPon kasvatti, 27-vuotias kolmoslinko Eero Sahlberg jatkaa kaarinalaisten paidassa vuoden mittaisella jatkosopimuksella. Menneellä kaudella päävalmentaja Palotien luottopelaaja heitti 10,2 pistettä ja jakoi 2,7 syöttöä ottelua kohden, molempien ollessa miehen ennätyksiä 1-Divisioona A:ssa.
Tappavan tarkkana heittäjänä tunnettu Sahlberg pussitti kolmoset nailonverkkoon 41,6% tarkkuudella 5,2 yrityksestä per ottelu.
- Eero oli korvaamaton johtaja, jota ilman emme olisi viime kaudella näin hyvää lopputulosta saavuttaneet. Pukukopissa on tärkeä olla pelaajia, jotka uskovat yhtä voimakkaasti kollektiivisuuteen kuin valmennus, päävalmentaja Palotie muistuttaa.
- Samalla Eerolle tarjoutuu nyt toinen mahdollisuus lyödä itsensä läpi Korisliigassa ja uskomme, että ympäristö on sille nyt ideaali.
Kouvolan Kouvojen apuvalmentajana viimeiset neljä vuotta toiminut Juho Kailio vaihtaa osoitetta Kaarinaan, ammattitaitoisena taitovalmentajana tunnetun miehen siirtyessä Palotien apuvalmentajaksi Ura Basketin penkille. Kailio tulee toimimaan seuran taitovalmentajana sekä liigajoukkueen että junioripelaajien parissa.
- Olen todella innoissani ja otettu mahdollisuudesta, jonka Ura Basket minulle päätti antaa. Uusi ympäristö, uudet ihmiset sekä uudet haasteet auttavat minua varmasti kehittymään edelleen valmentajana ja uskon, että minulla on myös paljon annettavaa Uran pelaajille, valmentajille ja organisaatiolla, Kailio toteaa seuran tiedotteessa.
Innoissaan on myös valmennusstaffiinsa täydennystä saava päävalmentaja Palotie.
- Ura Basket otti juuri valtavan askeleen koripalloseurana. Pidän Juhoa Suomen parhaana taitovalmentajana ja pelaajakehitys on valmennuksen osa-alue, jolla pystyy tällä hetkellä suurimman kilpailuedun saavuttamaan. Juholla on valtavasti kokemusta liigaympäristöstä ja kyseisen sarjan kilpailutasosta. Myös taktinen puoli on enemmän kuin hyvin hallussa, Palotie summaa.
Viimeisen kahden kauden aikana Saksan Bundesliigassa ja Belgian ja Alankomaiden yhteissarjassa pelannut Helsingin NMKY:n kasvatti Max Besselink, 202 cm ja 22 vuotta, palaa Suomeen. Besselink palaa yksivuotisella sopimuksella tuoreeltaan Suomen mestaruuden voittaneeseen BC Nokiaan, jota hän edusti viimeksi kaudella 2021–22.
Andre Gustavson kolkutteli 2010-luvun viimeisinä vuosina Susijengin portteja yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista suomalaispelaajista. Vaikka viimeiseen neljään vuoteen Gustavsonia ei ole maajoukkuepaidassa nähty, on hänen tähtäimensä kuusivuotiseksi venähtäneen NCAA-uran ajan ollut koko ajan ammattilaisurassa ja Susijengissä.
26 erotuomarivuoden jälkeen Miltos Ioannidis pistää pillin pussiin ja antaa hyvillä mielin tilaa nuoremmalle erotuomaripolvelle. Pitkän uran kulmakiviä ovat olleet koripallon kautta syntyneet ystävyyssuhteet, solidaarisuus ja positiivinen ajattelu.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen jatkosopimuksen joukkueen pitkäaikaisen luottopelaajan Timo Heinosen kanssa. 1026 Korisliiga-ottelun kokemuksella varustettu 42-vuotias laituri on edustanut joukkuetta jo kaudesta 2015-16 asti.
Helsinki Seagullsin kokoonpanossa nähdään hyvää jatkuvuutta myös tulevalla Korisliiga-kaudella 2024-25, kun joukkueen kapteeni René Rougeau ja luottopelaaja Ricky Waxlax jatkavat joukkueessa 1+1-muotoisilla jatkosopimuksilla.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.
Karhu Basket on solminut vuoden pelaajasopimuksen 25-vuotiaan takamiehen Andre Gustavsonin kanssa. Gustavson on pelannut kuusi ottelua Susijengin paidassa. Kaikki ikäluokat huomioiden Gustavson on pukenut maajoukkuepaidan ylleen sata kertaa.
Niko Mattila ei ole vielä sisäistänyt kaikkea, mitä vajaa viikko sitten tapahtui Korisliigan seiskafinaalissa. 424 Korisliiga-ottelua pelanneelle Mattilalle ensimmäisestä finaalikokemuksesta muodostui ikimuistoinen, kun pääsi nostamaan Pantteri-patsaan kohti Kisahallin kattoa joukkueen ja kannattajien edessä.
Topias Palmi palkittiin jo uransa toisen kerran Korisliigan Vuoden pelaajana. Ensimmäinen kausi Kauhajoen paidassa toi kaulaan myös pronssimitalin.
Päättyneellä Korisliiga-kaudella neljänneksi sijoittunut joensuulainen Kataja Basket on sopinut jatkosta kolmen avainpelaajansa kanssa. Joukkuetta kaudesta 2022-23 edustaneet takamiehet Tuomas Hirvonen ja Sebastian Lindberg sekä Joensuuhun helmikuussa 2024 siirtynyt sisäpelaaja Hannes Pöllä kuuluvat miehistöön myös tulevalla kaudella.